
Ympärivuotisesti auki oleva Kahvila Kampela on suosittu niin kesällä kuin talvella
Vuosaaren Aurinkolahdessa sijaitseva kahvila toimii vanhassa kalastajamökissä. Kahvilaan astuessa voi heti havaita lämpimän tunnelman. Suloiset yksityiskohdat tekevät Kampelasta uniikin. Vuosaaressa on hienosti yhdistetty moderni ja vanha suomalainen miljöö. Satama, Kampela ja kalastusseura on sitä vanhaa, uutta on viereen rakennettu kanava.
Sisulla eteenpäin alusta asti
Omistajat Riina Dursun sekä hänen äitinsä Pirjo Hassinen ovat toimineet tällä paikalla yhdeksän vuotta yrittäjinä. Kun toiminta lähti käyntiin, oli kahvila ollut avoinna vain kesäaikaan. Asiakkaiden toiveiden myötä, toimintaa lähettiin kehittämään ympärivuotiseksi. Tämä vaati sisukkuutta ja periksiantamattomuutta, tuulta ja räntäsadetta vastaan. Kahvila pidettiin auki luvatusti, satoi tai paistoi. Ja näin asiakkaat luottivat siihen että kahvilan ovet ovat auki säästä huolimatta. Lisäksi menestykseen tarvittiin monipuolista tarjontaa. Parhaimpina sesonkiaikoina onkin yli 30 herkku vaihtoehtoa tarjolla.
Kampelaan ovat tervetulleita myös ihmisen parhaat ystävät
Kampelahan tunnetaan lohikeitostaan ja pannukakustaan. Yhteistyö muiden alueen toimijoiden kanssa on ollut tärkeää yrittäjille ja tapa kehittyä sekä menestyä. Riina Dursun on aloittanut tapahtumien järjestämisen Vuosaaressa vuonna 2010. Näistä mainittakoon Vuosaaren Joulupolku ja Helsingin Venetsialaiset. Suosio on ollut huikeaa, jopa 15 000 kävijää tapahtumassa. Kampelasta on tullut varsinkin Vuosaarilaisille oma taukopaikka hengähtää arjen askareista. Myöskään omaa koiraystävää ei tarvitse jättää kotiin, sillä Kampelaan on koirat myös tervetulleita. Koirille on tarjolla herkkuja sekä rapsutuksia.
Osa työntekijöistä on nuoria opiskelijoita tai työharjoittelijoita. Riina haluaa antaa opiskeleville nuorille mahdollisuuden ja ottaa monia heistä työharjoitteluun. Hyvän työympäristön ja positiivisen ilmapiirin kautta nuorelle jää mukava muisto työstä.
Mitä Kampelan kevääseen/kesään kuuluu?
Kesää odotellaan Kampelassa innolla. Kevät on käynnistynyt huomattavasti aikaisemmin kuin edellisinä vuosina, jo helmi- maaliskuussa. Varmastikin aurinkoisten päivien ansiosta. Terassi on laitettu kesäkuntoon talven jäljiltä. Kukat tuovat kesäistä fiilistä aurinkoiselle terassille. Ulkogrilli on myös ollut jo parina päivänä käytössä ja tulee olemaan keväänkorvilla useamminkin aurinkoisina päivinä. Jäätelöiden myynti on myös alkanut ja kevään uutuustuotteet ovat tulleet Kampelaan. Gluteenittomien sekä vegaanisten tuotteiden perään on kyselty ja nyt niitä saa Kampelasta!
Suunnitelmana olisi rakentaa Kampelan viereen pieni ”info-piste”, joka palvelisi niin Kampelan kuin Visit Vuosaaren asiakkaita. Siihen sivuun on suunnittella jotain pientä oheistuotteiden myyntiä.
Teksti ja kuvat: Hilda Ylitalo, työharjoittelija Stadin ammattiopiston matkailupalveluiden tuottaja -linjalta.